Henkisyys ei ole kilpailu: rauha voi löytyä myös tiskialtaan ääreltä

Pohdintaa pelosta, intuitiosta, ja siitä, miten henkisyyden testit tapahtuvat arjessa ja vuorovaikutuksessa, eikä vain meditaatiotyynyllä.

Rauha voi löytyä yhtä hyvin tiskialtaan ääreltä kuin joogamatolta. Koska totuus on, että syvimmät oivallukset iskevät siellä, missä hyppäämme flow-tilaan ja kuulemme oman sisäisen äänemme, mutta ennen kuin siihen päästään, arki testaa meitä jatkuvasti. Tässä melkoisen suodattamattomassa kirjoituksessa pohdin, miksi henkisyydestä tulee helposti kilpailu ja miksi siinä ei ole mitään järkeä.

Moni henkisyyden tai uskonnon piirissä oleva ajattelee olevansa jotenkin oikeammassa kuin muut. Tällaisten toksisten maailmankuvien todistaminen on aina itselleni pienen oksennusreaktion paikka, mutta katsotaan vähän tuon oksennusreaktion taakse tässä tekstissä.

Valaistunut vai vain eristäytynyt? Oikea testi tapahtuu arjessa

Voimme vetäytyä luostariin ja vuorille meditoimaan ja kokea olevamme jonkin äärettömän viisauden äärellä, kuin salatiedon, jota muut eivät tiedä. Mutta kestääkö tuo henkisyys todelllista elämää? Ollaanko todella opittu yhtään mitään, jos emme testaa henkisiä taitoja nimenomaan ihmiselämän koitoksissa?

On helppoa olla henkinen kun on yksin. On helppoa olla yhteydessä korkeampaan voimaan silloin kun ei ole häiriötekijöitä. Mutta todellisuudessa ja vuorovaikutuksessa muiden kanssa, näitä oppeja testataan elämässä jatkuvasti. Henkistä resilienssiämme testataan nimenomaan arjen haasteissa ja todellisessa vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa: univajeessa, kiireessä, nälässä, lapset ja puoliso kiukuttelevat, myöhästymme junasta, kotona on tuholaisongelma, koira söi kotiläksyt, you name it.

On triggeröiviä tilanteita ja raskaita elämänjaksoja, joissa nuo taidot testataan, onko mitään tullut todella opittua. Pystyykö henkisistä rutiineista ja zen-tilasta pitämään kiinni paineessa? Valaistuminen ja sueret oivallukset unohtuvat helposti tuollaisessa myllerryksessä.

Usein elämänopit tulevat vielä monessa eri muodossa vastaan kunnes opimme ne. Emme edes aina tajua, että lyömme päätä seinään samojen läksyjen kanssa, koska ne näyttäytyvät eri ihmisille eri muodoissa. Siksi henkisyys onkin maraton eikä sprintti. Ja vieläpä joka kerta vähän eri maastossa. Emme aina edes tajua, että tämä maraton jatkuu vaan ja emme olekaan perillä.

Henkisyys ja elämän haasteet näyttäytyvät eri ihmisten elämässä eri tavoin. Toiselle neutraali tilanne ja pari välinpitämätöntä sanaa voivatkin olla toiselle elämää mullistavat “pari sanaa”. Toiselle vaikea lapsuus on voimaa tuova tekijä, koska siitä selvittiin ja synnyttiin uudelleen vahvempana, ja toiselle se on koko elämänmittainen kamppailu selvitä ylipäätään hengissä. Siihen ei välttämättä yksi joogaharrastus tai kirkossa käyminen auta, mutta toiselle, joskus jopa vaikeampia asioita kokeneelle, se voikin auttaa.

Onko henkisyys pelkkää Jeesusta, Buddhaa tai joogaa?

Henkistä tai viisasta elämää voi elää täysin ilman mitään vakaumuksia tai harjoitteita. Riittää kun on läsnä, kun on hyvä ihminen, rehellinen itselleen, ja kun antaa muiden elää miten elää. Kun katsoo elämää ja ilmöitä uteliaisuudella eikä tuomiten. Läsnäolo, muiden hyväksyntä ja rakkaus ovat asioita, joita voimme kaikki kokea.

Suomalainen luontyhteys on tästä hyvä esimerkki. Meillä on kansakuntana vahva yhteys luontoon ja vahva kunnioitus luontoa kohtaan. Se on kulttuurisesti opittu asia, joka ei todellakaan ole kaikkialla sama. Suomalaisten luontoyhteys tai esimerkiksi yhteys saunaan ovat hyvinkin suoraan sanottuna pyhiä tai henkisiä kokemuksia, vaikka harva meistä näin näitä asioita kuvailisi. Ne ovat kulttuurisesti opittuja tapoja kokea asioita.

Meditaatio, mindfullness, rukoilu, universumille puhuminen, omalle yliminälle puhuminen, sauna, luontokävely hiljaisuudessa, tai ihan vain oma päänsisäinen monologi lopulta voivat johtaa samaan lopputulokseen. Kirjan lukeminen, kirjoittaminen ja liikunta luovat myös meditatiivisia kokemuksia. Itselläni siivous ja tiskaaminen ovat myös tehokkaita keinoja järjestellä asioita mielessä. Nämä ovat kaikki aivan yhtä valideja tapoja olla läsnä ja hiljentyä omien tunteiden ja ajatustensa äärelle.

Kun mielen melu hiljenee, on helpompaa olla kosketuksissa omiin tunteisiinsa ja esimerkiksi käsitellä muistoja ja elämänkokemuksia. Kohdata suru, jota ei ole ehtinyt kohdata. Arvostaa elämän onnellisia hetkiä, joiden äärelle ei ole ehtinyt pysähtymään ja joista ei ole ehtinyt kiittämään.

Henkisyydessä kilpailemisessa ei ole järkeä - paitsi egon mielestä

Todellisuuden luonne on relatiivinen. Kyse on enemmän siitä, mitä kukin milloinkin tarvitsee. Joskus ulkoapäin tuleva rytmi, tavat tai säännöt tuovat meille turvaa, ja niiden kautta voi ehkä helpommin löytää yhteyden eräänlaiseen pyhyyden kokemukseen. Jos ei tiedä mistä aloittaa, voi hakea rytmiä haluamastaan elämänkatsomuksesta. Se auttaa ainakin alkuun. Halutessaan voi sitten luoda oman tapansa nähdä maailma.

Meillä on kaikilla erilaisia elämänpolkuja ja kokemuksia, eikä kaikkiin elämäntilanteisiin sovi samanlaiset harjoitteet tai uskomukset. Opiskelijana on aikaa tietyille asioille enemmän, kun taas esimerkiksi ruuhkavuosina meditaatio tiskatessa voi olla se juttu.

Henkisyys ei ole kilpailu. Jos olisi, vertailu olisi aika vaikeaa, sillä kukaan ei elä täysin samanlaista elämää. Olosuhteet ovat kaikilla erilaiset: olemme syntyneet erilaisiin sosioekonomisiin luokkiin, kulttuureihin ja perheisiin.

Emme ole kaikki samoista kulttuureista, emme edes silloin kun olemme saman kielen omaavia, samasta kylästä ja maasta kotoisin. Tarvitsemme eri olosuhteissa eri taitoja ja työkaluja sekä erilaisia opettajia. Varmasti koulussakaan kaikkien lempiopettaja ei ollut se sama. Ei se ole näin myöhemminkään elämässä. Ja ne työkalut, mitkä kullekin toimivat ovat usein erilaisia. Ne pitää valita sen mukaan, mikä kullekin meistä toimii ja mikä sopii mihinkin elämäntilanteeseen.

Henkiset opit vessanpöntöstä alas – ja hyvä niin!

Ihmisen ego tekee elämästä ja henkisyydestä kilpailun. Kun aistin tällaista, useimmiten lähinnä surettaa, koska muistan oman 17-vuotiaan itsen joka löysi meditaation ja koki joissain hetkissä olevansa jotenkin valaistunut. Tämä luulo tietysti muuttui, kunnes elämässä tuli todella rankkoja vastoinkäymisiä vastaan, joita en osannut ratkaista. Se oli nöyräksi vetävä kokemus.

Siinä meni henkiset opit äkkiä vessanpöntöstä alas, mutta hyvä niin, koska se ei ollut nöyryyteen ja oppilaan asenteeseen perustuvaa henkisyyttä. Olen nyt ehkä jotain oivaltanut ja se on tämä: en tule olemaan koskaan valmis. Etkä tule olemaan sinäkään. Olemme ihan kaikki sekä oppilaita että opettajia läpi elämän. Kukaan ei missään tilanteessa ole toisen yläpuolella, vaikka välillä saatamme näin kuvitella.

Välillä annamme muille luvan asettua itsemme yläpuolelle, alitajuisesti. Nostamme heitä jalustalle ja ulkoistamme oman elämämme suunnan muille auktoriteeteille, kysymättä itseltämme, onko tämä sittenkään meille oikea suunta.

Jos jossain vaiheessa huomaat, että olet asettanut jonkun jalustalle ja itseäsi korkeampaan arvoon tai itsesi alapuolelle, on kyse kultista tai jostain muusta epäterveestä valta-aselmasta. Kannattaa vetää syvään henkeä ja miettiä, onko tämä sinulle oikein tai teetkö itse oikein toiselle?

Pelon ääni hiljenee hiljaisuudessa

Pelon vuoksi saatetaan sortua korostamaan omaa paremmuutta, koska pelätään, että jää jalkoihin tai että omaa itseä ei nähdä. Kaikkihan lopulta haluavat tulla nähdyiksi. Taustalla on siis hyvin inhimmillinen tarve, ja en näe siinä mitään pahaa. Me kaikki sorrumme tähän.

Nähdyksi tulemisen tarve on jokapäiväinen kamppailumme ja vaatii jatkuvaa työtä olla tietoinen tästä tarpeesta. Tässäkään asiassa tuskin tulemme koskaan täysin valmiiksi.

Tätä samaa on paitsi henkisissä piireissä, myöskin työelämässä ja harrastuksissa, kaikessa missä ihmiset vuorovaikuttavat keskenään. Se on sellaista egoistista kilpailua, jossa ihminen pelkää jäävänsä paitsi siksi, että joku toinen onnistuu.

Kun pelottaa, kannattaa hakeutua hiljaisuuteen, vaikka se pelottaisi. Hiljaisuudessa asuu viisaus. On paljon helpompaa hahmottaa oman elämän suunta, ja rakentaa sitä, kun pystyy hiljentymään “pyhän” kokemuksen äärelle. Vaikka et näkisi tässä hiljentymisessä yhtään mitään pyhää, se on kuitenkin se hetki, jossa olet mahdollisesti pitkästä aikaa yhteydessä itseesi ja kuulet sisäisen äänesi ohjauksen. Tunteita voi nousta pintaan, joita et halua kohdata, mutta niiden käsittelny jälkeen jäljelle jää sellainen “knowing”. Tieto ja/tai tunne siitä, että kaikki järjestyy. Se on sun intuitio.

Todellisuus on subjektiivinen kokemus. Näemme jopa värit eri tavoin, ja esimerkiksi erilainen musiikki herättää meissä erilaisia subjektiivisa kokemuksia, joita ei voi vertailla. Kokemuksellisuutta ei voi vertailla. Se on näet suhteessa aina siihen elämään, jonka olemme eläneet.

Lopulta kyse on siitä, mihin sinä uskot? Ja miten löydät siitä arvo- ja ajatusmaailmasta sen tavan lähestyä todellisuutta, joka palvelee sinun tavoitteitasi elämässä ja hyvinvointiasi? Se riittää, että itse tiedät, mikä sinulle toimii. Sitä kannattaa seurata, ja antaa muiden seurata sitä polkua, mikä heille toimii.