Miten eläisin jos uskaltaisin? Matkalla oppilaana ja opettajana
Uskalluksen löytämisestä, kuoleman opetuksesta ja uutta alkua etsimässä kundaliinijoogaopinnoista.
Vuodenvaihde oli lievästi sanottuna elämää mullistava. Trigger warningina: tässä postauksessa puhutaan keskenmenosta ja henkisistä kokemuksista.
Olin loppuvuodesta erittäin toivotusti raskaana 9 viikolla, mutta juuri ennen joulua sain ultrassa maailman sydäntäsärkevimmän uutisen: “Olen pahoillani, mutta täältä ei löydy enää sykettä.” Olin tunnollinen sairastaja, ja tämä tapahtui talvilomani aikaan. Sain surea rauhassa.
En tiennyt siinä hetkessä, mitä seuraava kuukausi, tai oikeastaan seuraavat pari viikkoa toisivat tullessaan. En voinut edes kuvitella, että eteen tulisi mitään hyvää. Olin niin surun sokaisema ja ajattelin, ettei elämällä ole tarkoitusta, jos minusta ei tule äitiä. Tarve tulla äidiksi on niin suuri. Kun pahin oli ohi, sydämessä oli aukko. Ammottava tyhjyys. Suruprosessissa itkin ja kysyin universumilta, mitä minä sitten teen elämässä, jos en saa olla äiti? Mikä muka voisi olla tarkoitukseni täällä? Mitä järkeä tässä kaikessa on? Miksi koen tämän epäreilun surun kun olen valmiimpi, terveempi ja halukkaampi äidiksi kuin monet ihmisistä jotka saavat lapsen? Keskenmenon / lapsen menettämisen surun kokeneet varmasti tietävät tuon tunteen.
Vastaus kysymykseen elämäni suuntaan tuli yllättävän pian. Sanotaanhan sitä, että pyytäkää niin teille annetaan. Siinä on kokemukseni mukaan perää. Kun sydämestään ja sielustaan pyytää, sen myös saa. Emme siis saa aina sitä mitä luulemme saavamme ajatuksen tai egon tasolla, emmekä todellakaan aikataulussa jossa pyydämme, mutta saamme useinkin sitä mitä sielutasolla todella tarvitsemme ja juuri oikealla hetkellä.
Miten päädyin opiskelemaan kundaliinijoogaopettajaksi?
Löysin vuodenvaihteen jälkeen itseni laittamassa Mervi Enqvistille viestiä ja hakemassa kundaliinijoogaopettajan koulutukseen, joka alkaisi jo 4.1. ja sopisi hyvin työn ohessa suoristettavaksi. Opinnot voisi tehdä iltaisin, ja kasvotusten pidettävät workshopit olisivat viikonloppuisin. Katsoin aikatauluja vuodelle ja ne sopisivat todella hyvin kalenteriini. Tänne minun kuului päätyä.
Koin niin kovaa sydänsärkyä raskauden keskeytymisestä, että voisin sanoa että se suorastaan raivasi ja poltti tilaa tälle koulutukselle. Tämä koulutus suorastaan soljahti siihen sydämen aukkoon. Löysin jälleen syvemmän tarkoituksen suuresta kivusta.
Koulutus on alkanut vuoden alussa, ja tuntuu osittain siltä, että kun kaivaisi jotain vanhaa viisautta, jonka tiedän jo. Mikään ei tunnu täysin vieraalta tai oudolta, vaan kotiin palaamiselta. Koen tuttuutta harjoituksiin. Ne eivät ole välttämättä aina mielekkäitä tai helppoja, mutta eivät täysin outojakaan. Olen löytänyt polkuni alun ja kuljen sitä kiitollisena, kaikesta tänne johtaneesta kivusta huolimatta. Ehkä juuri sen vuoksi.
Olinkin vuosien saatossa viipyillyt Mervi Envqvistin sivuilla, koska olin aikoinaaan löytänyt hänen kirjastaan Voiman tie paljon apua yhteen elämäni pimeistä aikakausista. Löysin sen erittäin synkässä elämäni jaksossa poistomyynnistä kirjakaupassa. Silloinkin muistan ajatelleeni sieltä sielun pimeältä puolen, ettei elämälläni ole tarkoitusta. Mitä järkeä olla elossa?
Olin joogannut jonkun verran elämässäni ja kerran kokeillut kundaliinijoogaa ohjatulla tunnilla joogatapahtumassa, mutta veto kirjaan oli hieman järjen tasolla hassu, kun kundaliinijooga vaikutti kokemukseni mukaan sellaiselta turbaanipäisten tosikkojen joogalta. En kuitenkaan pystynyt lähtemään kaupasta ostamatta kirjaa. En nähnyt lopulta kaupassa muuta kuin tuon kirjan. Kaikki muu sumeni ympäriltä ja vain tuo kirja ja minä olimme tilassa. Kirja oli myös huomattavasti maanläheisempi ja lähestyttävämpi kuin tuo hassu mielikuvani kundaliinijoogasta.
Ehkä olet kokenut joskus jotain vastaavaa, että on vain pakottava tarve tehdä jotain ja tuntuu ettet oikein ole edes itse ohjaksissa. Lopulta, sen kirjan ostaessani ja sen harjoituksiin tutustuessani, kirjasta tuli yksi merkittävimmistä käännekohdista elämässäni, jonka avulla löysin eräässä toisessa elämän solmukohdassa merkitystä ja hyvinvointia. En olisi varmasti tässä jos en olisi löytänyt sitä kirjaa. Tein epätoivon tunteesta käsin suorastaan suorittaen kundaliiniharjoituksia, ja lisäksi kylmiä suihkuja, pelottomuuden harjoittamista. Lopulta hermosto, ehkä puolen vuoden sisällä, alkoi rauhoittua. Pystyin lempeästi ohjaamaan ajatuksiani luottamukseen, ja tuntemaan, että kaikki järjestyy kyllä.
Elämäni varrella olen ajatellut monesti, että olisi ihana opiskella ja harjoittaa joskus oikein intensiivisesti joogaa tai muuta henkis-fyysistä harjoitetta, ja mietin koulutusta, siihen kuitenkaan vielä lähtemättä. Asia jäi taka-alalle. Tuli mieleen ja painui taas pois mielestä, että ei minulla kuitenkaan ole aikaa tai rahaa tuollaisiin koulutuksiin.
Kundaliinijooga oli se mihin minua oli ohjattu, mutta nyt sen aika vasta tuli. Ensin lempeästi ja nyt hieman intensiivisemmin. Toki tuntui jossain määrin epäreilulta kokea tuollainen vahva olotila ja tulla raskaaksi, ja kokea sitten keskenmeno. Miksi kutsumus äitiyteen tuntui niin vahvalta, jos en saanut tulla äidiksi?
En kuitenkaan varmaan olisi tässä kundaliinijoogaopettajan koulutuksessa ilman keskenmenoa. Se oli fyysisesti ja henkisesti kivulias kokemus, sydäntäsärkevä tapahtuma, joka loi elämääni aukon. Se kokemus auttoi ymmärtämään, että elämää ei voi elää sitten joskus, vaan sitä pitää elää nyt. Elämä voi olla hyvin lyhyt. Se voi olla niin hauras ettemme tiedäkään. Ei ole mitään takeita, että elämme itsekään huomenna. Siksi sitä pitää elää nyt.
Ensimmäisestä opetuskerrasta jäi sellainen olo, että tulen varmasti olemaan kiitollinen tästä matkasta. Ei pelkästään sitä, vaan, että tämä on todella mihin olen nyt valmis ja mihin eri kokemukset ovat minua valmistaneet. Ja tämä kokemus, puhdistuminen, tulee valmistamaan minua johonkin, minkä ehkä jossain intuitiivisen minäni sopukoissa tiedän, mutta en osaa välttämättä sanoittaa.
Aika paljon olen elänyt muita varten ja muiden painostamia polkuja, mutta en jaksa enää elää niin.
Tämän vuoden kysymys onkin: miten eläisin, jos uskaltaisin?
Ennen kuin päädyin tähän opettajakoulutukseen, olin unohtanut koko joogan vuosiksi. Päädyin kuitenkin 2024 syksyllä todella ihanan kolmen kerran Oona Louhivaaran ja Manuela Boscon kundaliinijooga -workshopeihin ja tuntui, että niissä avautui moni juttu ja tunsin yhteyden elämäni tarkoitukseen. Sellaisen oikein kutsumuksen tunnun. Eräs niistä oli kutsu äitiyteen ja sellainen vahva olo, että olen valmis ja se on yksi tärkein tehtäväni maan päällä. Toinen oli kundaliinijoogan kutsu.
Monia teemoja elämälleni nousi pintaan noissa workshopeissa, joita kohti haluan mennä: vapaus, kirkkaus / selkeys, luottamus ja se että haluan että elämässä on helppo hengittää. Hengitys ihan sellaisena energeettisenä olotilana nousi tarpeeksi, mutta myös fyysisenä. Hengitykseni on usein helposti pintapuolista ja se johtuu muun muassa stressistä. Antaudun liian helposti muiden tarpeille ja ulkopuolisille vaatimuksille, ja unohdan itseni ja omat tarpeeni. Teen helposti asioita, joita muut kokevat, että minun tulisi tehdä, mutta en tee niitä asioita, joita sydämeni kaipaa ja joihin sydämeni kuulee kutsun.
Sellaista elämää haluan nyt loppuelämälleni rakentaa. En aio tehdä mitään äkkiliikkeitä, mutta aion elää autenttisempaa ja omia rajojani kunnioittavaa elämää. Sanon ei, sanon tiukasti, mutta rakkaudella miten asiat ovat ja menen flown mukana.
Kun tapasin kurssikaverini, koin että tulen poimiaan oppeja omaan matkaani ja opettajuuteni tämän aikana myös heiltä. Ryhmässä on eri ammattiryhmien edustajia: opettaja, ydinfyysikko ja hmm minä, operatiivinen johtaja. Oli mielenkiintoista huomata, että koemme kenties maailmaa ja näemme sitä osittain samoin, osittain eri elämänkokemusten värittämänä. En kertaakaan vielä nyt miettinyt, että voihan piru mihin tuli lähdettyä.
Yhteisen harjoituksen hyödyt
Olen oivaltanut, että on ihan eri asia tehdä näitä harjoituksia itsekseen kuin samassa huoneessa tai ohjatussa hetkessä muiden kanssa energiatilaa jakaen. Tällä hetkellä preferoin tuota saman tilan ja energian jakamista. Se on niin voimakasta. Samoin koen, että tehdessämme itseksemme harjoituksia, olipa ne sitten kundaliinijoogaa tai muuta, emme välttämättä haasta itseämme tarpeeksi.
Soljahdamme tekemään niitä tuttuja ja mukavia rutiiniliikkeitä tai hengityksiä alueille, jotka ovat kenties jo tasapainossa. Vastustamme niiden alueiden harjoitttamista, jotka vaativat työtä, koska se on epämukavaa. Koen, että saman tyyppistä on saliharjoittelussa tai muussa liikunnassa, jossa kun treenaa itsekseen, tekee niitä samoja juttuja vuodesta toiseen eikä “uskalla” haastaaa itseään tarpeeksi. Kehitys on hidasta tai sitä pysytään paikallaan. Toki rutiinit ovat hyvä asia, mutta jos haluaa asiassa kuin asiassa kehitytä, pitää lähteä mukavuusalueelta ulos. Joskus auttaa, että joku ulkopuolinen vähän tökkii meitä pois sieltä.
Ennen kuin päätin lähteä tähän koulutukseen, olen tiennyt vain, että jotain luovaa ja henkistä ammattia / auttajan rooliin olen pitkään halunnut, mutta en vain ole tiennyt mitä kautta, miltä se näyttää ja mitä se voi pitää sisällään. Mitä kaikkia työkaluja voisin hyödyntää, mistä saisin struktuurin ja itsevarmuuden aloittaa? Miten kaikki elämässäni nivoutuu lopulta yhteen? Siihen itse tarvitsen juuri opettajaa, jolta saan selkeät raamit ja tavoitteet, jotka auttavat viemään seuraavalle elämän askelmalle.
En ole kiirehtijä, joten en kiirehdi nytkään. Katson uteliaisuudella, mitä tämä tuo eteeni ja miten se yhdistyy muihin vahvuuksini ja nykyiseen polkuuni. Olen avoin uudelle, mutta myös armollinen vanhalle.