Nakerra itsellesi uusi elämä: meditaatio-oivalluksia omenoista ja todellisuuden luonteesta

Meditaatio vei minut keskelle omenaa – kyllä, omenaa – ja antoi oivalluksen siitä, miten elämä voi olla paljon muutakin kuin vain valmiiksi pureskeltu tunneli.

Tässä kirjoituksessa kerron meditaatiokokemuksestani ja oivalluksestani, johon omenat vahvasti liittyvät. Kyseessä on edellisessä blogipostauksessani mainitsemat 2., 3. ja 4. energiakehoihin liittyvät harjoitteet.

Harjoituksen aikana, kun maltoin mennä yli 15 minuutin meditaation, aloin näkemään asioita verkkokalvoillani. Ensin värejä, muotoja, sitten nuo muodot ja värit alkoivat kertoa tarinaa. Lopulta kokemus oli niin syvä, että olin jossain unen ja valveen rajamailla ja ajantajuni hämärtyi.

Näky syventyi loppurentoutuksessa.

Näyssä oli omena, jonka läpi syömme tunnelin. Tämä mielikuva varmaankin aluksi juuri lukemastani opettajani Inderjit Kaur Khalsan kirjasta Aikamatka - Sielun reissukirja, jossa hän kertoo omenasta ja miten se omena symboloi todellisuuttamme ja kokemustamme siitä. Hän kirjoittaa myös aiheesta lyhyesti tässä blogipostauksessa.

Ajattelin meditaation alussa löyhästi hänen kuvailemaansa omenavertausta, tai ainakin sitä mitä siitä muistin. Meditaatio syventyi. Ajatuksia kulki ohitseni kuin pilviä, kunnes niiden melu vähentyi. 15 minuuttia meditoituani tuntui, että haluan jatkaa vielä pidempään.

Pian tuo meditaation alussa ajateltu omena-vertaus alko elääkin omaa elämäänsä ja siitä tuli jokin oma visionsa mielessäni.

Omassa meditatiossani näin omenan, jonka sisälle on nakerrettu tunneli. Tuossa visiossa, omenan sisällä oleva tunneli symboloi elämäämme, tai näkemyksemme elämästämme ja siitä minkä koemme todeksi.

Ymmärsin meditaatiossa, että monesti tuo todellisuuttamme symboloiva tunneli, tuo jo valmiiksi syöty osa, on kuitenkin hyvin rajallinen osa todellisuutta.

Meistä kuitenkin tuntuu vahvasti siltä, että tuo omenan sisälle nakerrettu tunneli on koko elämämme, koko totuus, kaikki mitä on, eikä muuta voi olla olemassa. Emmehän me näe muuta, joten miten voisi olla mitään muuta?

Mitä emme näe tai pysty todistamaan, ei sitä ole olemassa. Näin meitä on opetettu ajattelemaan ja tähän ajatteluun helposti taivumme. Mieli asettuu helposti kehon ja uskomusten rajoihin, eli siihen, mitä on jo havaittu ja todennettu olevaksi.

Olemme siis erittäin tietoisia omenan rajoista. Ajattelemme, että voimme kulkea omenaa vain lienaarisesti yhteen suuntaan, eteen tai taakse tunnelissa.

Omenassa oleva tunnelimme alkaa syntymästä ja päättyy kuolemaan, ja omenan tunneli näyttäytyy yksisuuntaisena, ennalta annettuna.

Mutta emmehän me todellisuudessa näe koko omenan tarjoamia mahdollisuuksia.

Me vain oletamme, että omenalla on rajat ja että tunnelia täytyy kulkea. Jos hädin tuskin uskallamme kulkea omenassa eri suuntiin, harva uskaltaa edes ajatella omenan ulkopuolista maailmaa.

Ajattelemme omassa omenatunnelissa, että todellisuus on objektiivista, vaikka todellisuudessa jokaisen kokemus - värit, tuoksut, äänet, millaisesta musiikista, vaatteista, mauista, tuoksuista pidämme - ovat hyvin erilaisia eri ihmisten kesken.

Havaitsemme asiat eri tavoin ihan fysiologisestikin, mutta myös kulttuurisesti ja henkilökohtaisista kokemuksistamme johtuen. Todellisuus ei ole juuri kenellekään sama ja ne lainalaisuudet, joista pidämme kiinni, ovat vain löyhiä sopimuksia, joita olemme yhteisesti päättäneet noudattaa, jotta elämässä olisi edes jotain ennustettavuutta. Käydään töissä, nostetaan palkkaa, maksetaan laskut, noudatetaan sääntöjä, sanottuja ja sanomattomia sellaisia.

Kukaan ei ole tuossa samassa olemassaolon tunnelissa kanssamme, vaan kaikilla on omat omenat. Kaikilla on siis oma ymmärryksensä universumista ja olemassaolosta sekä oma tunnelinsa, elämänpolkunsa.

Omenalla ei oikeastaan ole rajoja, mutta mielessämme omenalla ja tunne on rajat.

Omenan sisällä oleva tunneli on se mitä näemme, se elämä mitä koemme, ja tunnelia kantava omena on käsityskykymme rajoissa. Mutta todellisuus omenaa laajempi. Se on ääretön. Se jatkuu myös omenan ulkopuolella.

Näyssäni keskeistä oli, että omenan läpi pystyikin nakertamaan ihan mihin suuntaan tahansa. Ylös, alas, vasemmalle, oikealle, ihan minne vain, mutta jostain syystä pysymme usein valmiiksi nakerretussa tunnelissa.

Mistä tahansa noista eri suunnista omenassa - todellisuuksista - voi tulla totta, kun uskallamme nakertaa kohti mahdottomalta tuntuvia suuntia.

Sääntöjä voi rikkoa. Säännöt, oppimamme asiat ovat vain rakennelmia, löyhiä sopimuksia, jotka eivät aina ole absoluuttisia totuuksia, vaikka näin kuvittelisimme.

Joku viisas jossain sanoi (näin viittaat kun et muista lähdettä, mutta muistat että se oli joku viisas henkilö!) että asiat, joita ei ole ennen tehty, niitä pidetään mahdottomina kunnes joku tekee ne.

Eli jotain uutta ja innovatiivista keksivä tai luova todellakin rikkoo olemassaolon ja mahdollisuuksien rajoja. Kaikki lähtee mielikuvituksesta. Siitä, että uskaltaa ajatella valmiiksi annettujen sääntöjen ulkopuolelta.

Olemme valitettavasti usein ehdollistuneet siihen, että elämässämme voi tapahtua vain tiettyjä asioita.

“En minä onnistu, koska olen tällainen.”

“Tuo ei ole minulle mahdollista.”

“Tuo ihminen onnistuu, koska hänellä on tuollainen perhetausta.”

“Tuolle ihmiselle kaikki on helpompaa kuin minulle".”

“Minä pystyn vain siihen ja tähän näissä rajoissa, koska näin elämä on tähänkin saakka mennyt.”

Olemme niin ripustautuneita kehittelemiimme todellisuuden sääntöihin, että meidän on vaikea kuvitella muuta kuin sitä mitä on, muuta kuin mitä jo tunnemme.

Tuntematon pelottaa.

Tuntuu helpommalta ja turvallisemmalta jäädä siihen elämään, niille raiteille, millä on jo menossa, vaikka se ei tuntuisi hyvältä. Siksi myös muutoksia elämässä on vaikea tehdä.

Tässä voi ehkä muistella tarinoita löytöretkeilijöistä litteän maan uskomuksen aikoihin, kuinka löytöretkeilijöitä peloteltiin maailman laidalta tippumisesta.

He onneksi uskalsivat lähteä tutkimaan ja katsomaan, että löytyykö sitä maailman reunaa jostain. Mennään katsomaan, eihän sitä muuten voi tietää! He lähtivät ja totesivat että hitto, maailmalla ei ole reunoja vaan tätähän voi mennä ympäri! Jotkut uskalsivat ajatella status quon ulkopuolelta. Jotku uskalsi mennä kohti tuntematonta ja vieläpä vallitsevaa uskomusta vastaan.

Jos näin ei olisi tehty, muutenhan me täällä vieläkin uskottaisi lit… ei kun joo, tosiaan!

Vieläkin ON ihmisiä, jotka uskovat litteään maahan…

Uskomukset, nuo yhdessä sovitut ja henkilökohtaiset konstruktiot, rakentavat todellisuutemme ja lopulta elämämme. Niissä on kaiken pohja sekä pysyvyydelle että muutokselle.

Omia uskomuksia kannattaa todellakin kyseenalaistaa, etenkin jos niistä tuntuu olevan elämässä enemmän haittaa ja harmia kuin hyötyä. Ensin omista uskomuksista kannattaa tulla tietoisiksi, eli itseensä ja omiin syviin sopukoihin, traumoihin, identiteetin rakennuspalasiin kannattaa huolella tutustua.

Muutenhan niitä omia uskomuksia ei voi edes kyseenalaistaa, jos niistä ei ole tietoinen. Osa niistä on todella helppo tiedostaa, mutta osa niistä on jossain niin syvällä, että pitää hieman kaivella, että niistä tulee tietoisiksi ja että ne voi muuttaa.

Meditaationäyssäni oli keskeistä se, että on oma valintamme, millaista todellisuutta itse rakennamme.

On oma valintamme, mistä kohdasta omenaa nakertaa ja mihin suuntaan omenaa lähtee.

Kuten tuo omena, on todellisuus rajaton, ja todellisuus jatkuu myös omenan ulkopuolella, vaikka emme olisi siitä tietoisia.

Me todella päätämme elämässä, mikä on totta ja mitä todellisuutta päätämme uskoa. Pitää vaan uskaltaa ajatella isosti, tuon nyt kulkemamme tunnelin ja jopa tuon omenan ulkopuolelle. Uskallatko nakertaa kohti tuntematonta?