Pohdintaa manifestoinnista sekä luovan flown ja projektien syklisyydestä

Miten heittäytyä luovalle flowlle, mutta pitää silti ryhti? Missä menevät terveen itsekkyyden rajat? Mikä rooli intuitiolla on tässä kaikessa?

Tässä kirjoituksessa pohdin, miksi sitoutuminen itselleni tärkeisiin projekteihin on ollut haastavaa ja miten olen oppinut uskaltamaan ajatella isosti sekä luottamaan omaan intuitiooni. Kerron myös, miten luovuuden syklit, maalaaminen ja manifestointi ovat auttaneet minua irti häpeästä ja vahvistaneet luottamusta elämään.

Ennen koin syyllisyyttä ja huonommuutta siitä, että luova flow vei mukanaan ja aloitetut projektit jäivät kesken. Osa projekteista kasvoi kukoistukseensa, ja osa jäi idean tasolle. Olen valtavan idearikas ja innostuva, ja välillä koen tuskaa siitä, miten moni upea asia jää toteuttamatta. Olen kuitenkin oppinut ymmärtämään tätä puolta itsessäni ja olemaan itselleni armollinen, kun ymmärrän syvemmin mistä tämä innostavien hankkeiden hylkääminen on johtunut.

Olen pohtinut, miksi sitoutuminen itselleni tärkeisiin projekteihin on hankalaa. Olen ymmärtänyt, että olen usein laittanut muut itseni edelle, vaikka kehoni ja mieleni vastustavat ja huutavat itseilmaisun ja oman tilan tarvetta.

Jatkuva uhrautuminen ja taipuminen muiden toiveiden edessä, ja omien suunnitelmien muuttaminen muiden suunnitelmien vuoksi ovat olleet vallassa. Olen oivaltanut, että taustalla on syvä hylätyksi tulemisen tai tilaisuuden menettämisen pelko. Pelko siitä, että jos nyt en suostu kutsuun, en saa enää koskaan kutsua. Joskus asia on luovilla aloilla näinkin, että tilaisuuteen todella pitää tarttua siinä hetkessä.

Mutta esimerkiksi ystävyydessä tai perheenjäsenten kanssa asian ei pidä olla niin. Jos yhdestä kieltäytymisestä johtuen lakkaa saamasta kutsuja tai pyyntöjä nähdä, ehkäpä et enää edes halua kutsuja sellaisilta ihmisiltä, joka ei pysty vastaanottamaan kieltäytymistä.

Olen vihdoin opetellut olemaan itsekkäämpi ja uskollinen itselleni, kun olen tunnistanut näitä kasvuani haittaavia uskomuksia. Lopulta en edes ole kovin itsekäs, vaan ihmiset eivät vain ole tottuneet siihen, että sanon ei. On kuitenkin ollut vapauttavaa oppia tuon sanan käyttöä. Taustalla tässä on myös se, että luotan, että jos jokin tilaisuus on todella tarkoitettu minulle, se tulee vielä uudelleen vastaan.

Itsensä pienentämisestä isosti ajatteluun

Vasta kun löysin rinnalleni ihmisen, joka syvästi uskoo kykyihini ja tukee minua yksilönä, olen löytänyt erilaista uskallusta ajatella isosti ja sitoutua omiin tavoitteisiini. Hän jopa haastaa usein, että ajattelenko riittävän isosti? Usein en ajattele.

Se toisinaan ärsyttää minua, koska Suomessa yleensä ihmisille sanotaan päinvastaista: Ihmisiä pienennetään ja “tuodaan maan pinnalle”, jos omaa yhtään kunnianhimoa. Siksi onkin hyvä, että joku puskee tuosta suomalaisesta pienuuden mentaliteetista minut välillä pois. Miksi tyytyä Suomeen kun tarjolla on koko maailma?

Isosti ajattelu vaatii myös paljon luopumista ja tyhjyyden tunnetta. Uutta ei voi tulla tilalle eikä kasvua tapahdu, jos emme päästä irti.

Luovuuden syklit ja häpeästä irtipäästäminen

Olen oppinut tuntemaan itseäni ja omaa luovaa prosessiani. Olen syklinen ja vahvasti intuitiivinen ihminen, eikä siinä ole mitään hävettävää. Luovuus tulee kausissa ja eri metodein ja välinein, ja näille kausille pitää antautua.

Olen myös tunnistanut tätä valtaosassa ihmisiä ympärilläni: kukaan ei oikeasti grindaa koko ajan täysillä ja kaikki tarvitsevat taukoja, jopa niistä rakkaista harrastuksista ja intohimoista. Jos itsensä uhraa ilman armoa, toisille tai itselleen, hinnan tästä maksaa myöhemmin usein mielenterveydellä tai fyysisellä terveydellä. Jos näin haluaa elää, siitä vaan; en tuomitse.

Mutta jos haluaa kestävää kasvua ja kehitystä elämäänsä, joka ei romahda tuulessa, se vaatii tasapainoa. Kyllä, tehdään töitä, sitoudutaan, mutta myös hengitetään, levätään, nauretaan, iloitaan ja eletään läsnäolossa.

Maalaaminen manifestointikeinona

Viime vuosina olen siirtynyt musiikista maalaamiseen, joogan ja meditaation innoittamana.

Aloin näkemään meditaatiossa kuvioita, visioita ja ideoita. Sain myös meditaatioissa suoria kehotteita maalata tietynlaisia asioita. Maalaamisesta tuli intuition ja manifestoinnin työkalu, ja aistin, että siitä on tulossa sitä entistä vahvemmin. Maalaaminen opettaa kärsivällisyyttä, sillä teos valmistuu vasta, kun se tuntuu valmiilta. Silloin olen jo ehtinyt päästää manifestoinnista irti.

”Kun tämä maalaus on valmis, asia X tapahtuu”, ja näin on alkanut käymään.

Aiemmin käytin tätä metodia kynttilöiden kanssa. Saatoin sytyttää itse kokoamani “loitsukynttilän” ja lausua “Kun kynttilä on palanut, asia Y tapahtuu”. Sitten päästin irti toiveestani, ja luotin, että asia on hoidettu.

En ole uskonnollisesta perheestä, vaan taiteilijaperheestä, mutta ensimmäinen manifestointityökaluni oli rukoilu.

Ajan myötä olen oivaltanut, että rukoilussa ja manifestoinnissa on paljon samaa. Monia toivomiani asioita on tullut toteen näin, ja uskon, että moni muukin voi allekirjoittaa tämän.

Tärkeintä manifestoinnissa on luottamus

Lopulta, elämässä voi toivoa monia asioita, mutta tärkeintä on luottamus ja irti päästäminen. Tämä on se osuus, jota olen joutunut itse harjoittelemaan kaikkein eniten, mutta alan pikkuhiljaa oivaltamaan. Tästä voin kiittää kundaliinijoogaa, sillä se on pakottanut minut läsnäoloon, rauhaan ja tasapainoon.

Olen antautuja – otan vastaan sen, mitä elämä tuo, vaikka pelottaisi. Aiemmin pelko sai minut joskus sabotoimaan hyviä asioita kriittisellä hetkellä, mutta nyt tunnistan pelon jo ennen kuin teen sen vallassa päätöksiä. Käsittelen ja kohtaan sen, niin kivuliasta kuin se onkin, ja sitten menen eteen päin.

Kun katson elämääni taaksepäin, ainoastaan niissä hetkissä elämässäni koen pettymystä menneeseen, jos kadehdin tai pelkään, että jään ilman jotain asiaa. Noissa hetkissä ei ole luottamusta tulevaan, vaan niissä vallitsee pelko. Kun pelko on vallassa, ihminen elää kauhukuvissaan ja menneisyydessä. Kun taas keho palaa luottamukseen ja läsnäoloon, Olen nyt oivaltanut sen. Kun elää luottamuksessa ja läsnäolossa, vetää puoleensa uutta ja toivottua vauhdilla. Mutta pimeyden läpi pitää uskaltaa kulkea, jotta rauha voi laskeutua.

Uskon, ettei mikään tie elämässä ole väärä. Se, mikä meille on tarkoitettu, tulee meille, jos uskallamme kulkea avautuvista ovista ja luottaa omaan intuitioon. Elämän taito on tunnistaa, mikä ovi on juuri nyt auki.