Tunnista pelko ja vapaudu

Pelko salpaa hengityksen, lamauttaa toiminnan, mutta tunnistatko pelon eri muodot? Pelon tunnistaminen auttaa hahmottamaan, onko pelko meille haitaksi vai hyödyksi. Estääkö pelko sinua elämästä?

Pelon tunnistaminen

Tunnistatko aina pelon? Nopea vastauksesi varmasti on, että tiedät kyllä milloin olet peloissasi. Mutta joskus alitajunta on niin kavala, ettemme välttämättä ymmärrä käyvämme läpi pelkoreaktiota.

Joillekin pelko on joukko epämääräisiä fyysisiä oireita. Sydäntä tykyttää, hikoiluttaa, vatsa toimii nopeasti. Kenties tiedostamme olevamme peloissamme, mutta pystymme silti toimimaan. Toisinaan sivuutamme keholliset signaalista, sillä tiedämme rationaalisella tasolla, ettemme oikeasti ole vaarassa. Mutta keho ei aina tiedä tätä.

Pelosta huolimatta, usein arjessa toimimme esimerkiksi selviytymisestä tai vastuuntunnosta käsin.

Itselläni pelko on joukko fyysisiä oireita, etenkin hengityksessä. Hengityksestäni tulee pintapuolista, joskus myös rytmihäiriöt nousevat vahvoiksi jos keho kovasti vastustaa jotakin. Lihakseni alkavat mennä jumiin ja pelon luoma stressi ulottaa lonkeronsa koko fyysiseen ja henkiseen hyvinvointiini.

Siksi minulla varmaankin on stressiperäinen autoimmuunisairaus, kun tämä mekanismi on mennyt aikoinaan hieman pitkälle ja pistänyt kehon tilttiin. Mulla on ikään kuin elämisen pelosta johtuva kehollinen vikatila, joka pamahtaa päälle, jos pelko estää tekemästä asioita, joita todella syvästi sydämessäni haluan tai en halua tehdä. Tai jos elän pelosta käsin sellaista elämää, mitä muut odottavat ja haluavat mun elävän.

Kun pelko on haitaksi

Joskus jätämme toimimatta, koska pelkäämme, vaikka haluaisimme toimia. Vaikka toiminta veisi meitä parempaan päin. Pelko yrittää suojella meitä pettymyksiltä, tuntemattomalta ja jopa vaaralta, mutta joskus se aiheuttaakin niitä juurikin lisää, koska jätämme toimimatta. Pelkäämme mennä sitä kohti, mitä haluamme. Jos pelko voittaa tuon toiminnan tahdon, petymme ja jopa katkeroidumme.

Saatamme olla menemättä jotain kohti, ennakkoluulojemme vuoksi, vaikka tiedämme, että se on juuri sitä mitä olemme pyytäneet ja halunneet.

Itselläni on ollut monia tilanteita elämässä, joissa olisin saanut todella suuria isoja asioita, joita olisin halunnut. Olenkin saavuttanut ihan vitsailematta todella uskomattomia juttuja ja sellaisten saavuttaminen tuntuu olevan helppoa. Olen rakentanut hienoja asioita ja ilmiöitä.

Mutta joskus, vaikka asia on ollut tahdottu, en ole uskaltanut jäädä niihin sfääreihin, missä nämä tiet olisivat voineet kehittyä isosti. Kun joku asia on onnistunut, olen menestynyt jossain, olen vetäytynyt kuoreeni turvaan ja ajatellut, että en halua tätä enää. Olen pelännyt huomiota, koska se muistuttaa niistä kivuista, mitä myös huomio on tuonut mukanaan.

Kaikki nämä kokemukset liittyvät jollain tavalla nähdyksi tulemiseen, esimerkiksi musiikissa tai esillä olemisessa. Alan sabotoida itseäni jossain vaiheessa kun olen onnistumassa, koska menestys pelottaa. Pelko on siis haitaksi.

Toisinaan on myös kyse siitä, että tunnistan tietyn polun tulevan päätökseen. Tämä tie on nyt eletty ja koettu, enkä toden totta halua tätä enää. Toisinaan kyse on myös tästä.

Tuttu kaava tuo itsessään meille turvan tunteen, koska tiedämme tasan tarkkaan mitä odottaa. Ei tule pettymyksiä, koska tiedämme, mikä on lopputulema. Ennakoitavuus tuo turvaa, vaikka se toisi myös kipua ja olisi meille haitaksi. Mukavuusalueelta on hirveän vaikea lähteä ulos, koska siellä odottaa tuntematon.

Pelko ennakkoluuloina

Joillekin pelko on ennakkoluuloja, eikä tätä yleensä edes tunnisteta pelkoreaktioksi. Joskus pelko ilmentää itsensä tuomiona, muiden arvosteluna. Koska pelkäämme jotain, mitä emme tunne, tuomitsemme ja toiseutamme meille vieraan asian.

Pelottaako meitä todellisuudessa oman suuntamme puute enemmän kuin tuo toinen ihminen? Pelottaako siinä itseasiassa se, että emme ole itse yhtä varmoja todellisuuden luonteesta, koska jokin haastaa sitä? Onko meissä jokin vika, kun emme löydä samanlaista vakaumusta elämään kuin tuo toinen henkilö? Saavatko nuo toisen “oudot tavat” meidät kyseenalaistamaan omien tapojemme järkevyyttä?

Oman kokemukseni mukaan, tuollainen tuomitsevuus, ärsytys, kateus, tai toisen oudoksunta on juurikin pelkoa. Se on epävarmuutta omasta paikasta maailmassa, ja miten olemme olemassa suhteessa muihin. On kenties helpompaa tuomita muita, kuin tarkastella omaa elämää ja tapoja rehellisesti. Tuomitseminen on lähtöisin pelosta, ja tuo pelko syntyy, kun emme uskalla elää sillä tavalla, miten oikeasti sydämessämme haluaisimme elää.

Pelko suojaavana tekijänä

Pelko ei välttämättä itsessään ole aina rationaalista, mutta joskus pelko suojaa meitä.

Tunnistamme uusissa kohtaamissamme ihmisissä tuttuja tilanteita, joita kohti joko menemme tai joita varomme. Jos olemme oikein oppineet menneestä, osaamme välttää tiettyjä tilanteita ja ihmisiä. Joskus aivan syyttä. Mutta kyseessä on todella ihmisyyteen sisäänrakennettu suojamekanismi.

Jos jokin tilanne, ihminen tai yhteisö on liian hyvää ollakseen totta, ja jokin asia epäilyttää, harvoin on haitaksi ottaa aikalisä ja hengähtää.

Kysyn usein itseltäni, mikä on minulle totta? Sanooko kompassi, että tilanne on hyvä tai paha? Tilanne ei välttämättä ole kumpaakaan, mutta se sisäinen kompassi kertoo, onko tilanne juuri sinulle oikea vai väärä.

Aina kannattaa mielestäni nukkua yön yli ja tunnustella, mitä oma sisäinen kompassi neuvoo. Vaikka se olisi vain se yksi yö tai vaikka vain parin tunnin mietintä, voi aina ottaa aikalisän.

Mikään tilanne, etenkään ihmissuhteissa, uralla tai raha-asioissa, ei saisi olla niin painostava, että vastaus pitää antaa tässä heti ja nyt. Sulla on lupa miettiä ja pohtia, mitä sinä haluat.

Mieltään saa myös muuttaa. Jos jokin asia ei tunnu enää oikealta, saat muuttaa suuntaa. Jokaisella on se oikeus ja sitä pitäisi kunnioittaa.